sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pöllöt!

Nämä ovat saavutus minulle, kauan olen näitä tahtonut kokeilla! 

Ohjetta minulla ei ollut, mutta kuvakaavio kylläkin. En tiedä teinkö tuon kärkikavennuksen oikein mutta kyllä ne pöllöiltä näyttävät. Kovasti olen katsellut eri blogeistä näitä supersuosittuja lapasia. Alkuperäisessä ohjeessa pöllön selkä on myös lapasten toisella puolella, mutta helpotin hommaa tasaisemmalla kuviolla.

Silmistä ja taustakuvioista olen löytänyt monta eri versiota. Itse päädyin tekemään koristeraidan alareunaan jotta sain lapasiin pituutta.  Toisessa silmässä huomasin yhden silmukkavirheen mutta sen voi korjata myöhemmin vaikka silmukoimalla. Nämä eivät ole omaa kokoani joten lahjaksi menevät. 
Kävin ystävän kanssa kuvaamassa lapaset maaliskuun auringossa. :)


 Lanka: Novitan 7-veljestä.





 Ystävä oli myös avulias lapas-assistentti :)










Vaikka pöllölapaset sainkin neulottua, ei se lentotaitoa sentään itselleni antanut. 
Pöllöilyä jäällä kuitenkin harjoiteltiin! (Alemmat kuvat: Minna Kuukkanen)







torstai 10. maaliskuuta 2016

Monesta paidasta yksi mekko.

Olin heittämässä trikoopaitoja kirpparille, mutta sitten näinkin ne toisesta näkökulmasta. 

Teki mieli ommella jotain, joten paidoista syntyi nopeaakin nopeampi mekko! 

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun, 
saumoista jos puhutaan, mutta kasassa se pysyy. 


















tiistai 8. maaliskuuta 2016

Aivan eri maata!

Olipa kerran kahdet lapaset, jotka olivat aivan erilaiset.

Ensimmäiset olivat violetit, lankana 7 veljestä.
Päälleen ommeltu kirpparilta löytyneet virkatut isoäidin neliöt.









Toiset olivat raudan harmaat, ankkureilla kuvioidut.
Lankanaan 7 veljestä, ankkurikuvio Pinterestista, itse sommittelin. 














Erilaisille ihmisille nämä lähtevätkin :)