perjantai 28. elokuuta 2015

Vuoden 2014 muistot.

Nyt se alkaa vihdoin olla valmis! 

Tätä olen väsäillyt pitkin vuotta. Olen nyt viime vuosina kehittänyt tammikuussa edellisen vuoden kuvia ja lykännyt ne yhteen samaan kansioon. Niin on helppo katsoa vuoden tapahtumat kerralla. Toissavuoden kuvat kiinnitin vain mustasivuiseen albumiin ja tein valkealla tekstit, mutta viime vuoden kuville päätinkin ottaa vähän haastetta ja tehdä skräppi-tyylisen kirjan. 

Tiesin että se ei tule olemaan mikään yhden illan projekti ja 8kk siihen sitten menikin!
Osittain aikaa vei se, että levitin aina kaikki materiaalit pitkin huonetta, enkä voinut pitää kämppää pitkään sen näköisenä. 




Ostin kirpputorilta vanhan lasten iltasatukirjan jossa oli lankasidonta sivujen välissä. 
Poistin kirjasta jokatoisen aukeaman, jotta kirjasta ei tulisi liian paksu kaikkien lisäpaperien ja 3D-tarrojen takia.

Päällystin kannet kankaalla, joka jäi aikoinaan ylimääräiseksi olohuoneen taulukankaista.




Tässä kuvia kirjan sisällöstä. Sensuroin ne kuvat joissa esiintyy muita ihmisiä kuin minä itse. 

Tekstiosiot ammottavat vielä tyhjyyttään. 

Parhaat kaverit tehdessä olivat ehdottomasti kaksipuolinen teippi ja ääriviivatarrat! :)





























Ensi vuonna en kyllä ota näin laajaa projektia, vaikka se palkitseekin lopussa.


3 kommenttia:

  1. Mie tein meijän häistä kanssa skräppäämällä kansion. Tosin huomattavasti hätäsemmin ja lopputulos on enemmän sellanen, niinku lapsi ois sen tehny, mutta se on kyllä hauskaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Haluan nähdä sen joskus, mikäli haluat näyttää. :) Tuolla miun skräppikirjassa on aukeama myös teidän häistä.

      Poista
    2. Ilman muuta. Voitte tulla ihan koska vaan käymään. :D ;)

      Poista