torstai 28. toukokuuta 2015

Mallitilkkutyynyt

Äitini löysi viime talvena kirpputorilta ison kasan Marimekon mallitilkkuja ja antoi ne käyttööni.
Tänään ompelin osasta tilkuista kaksi tyynyä parvekkeelle. Lisäksi keltaiseen tyynyyn käytin viime vuonna koulun kuvansiirtokurssilla tekemiäni koetilkkuja.












Keltaisen tyynyn toisella puolella seikkailevat Uppo-Nalle & Kumma, sekä Peppi Pitkätossu.








Toisella puolella Vaahteranmäen Eemeli ja Don Rosan Roope Ankka. 





sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kasveille pesät

Tänä keväänä päätin vihdoin (monen huolellisen harkintavuoden jälkeen)
 kokeilla vähän yrittien kasvatusta.
Oikeastaanhan se piti aloittaa vain sen takia että sai puuhata yrteille kivat ruukut :D

Käytin ruukuissa kangasta, paperia, spraymaalia, hamppunarua ja nappeja. 
Kestäkööt nämä nyt sitten monta vuotta. Jospa sitä saisi jotain syötävääkin..

















lauantai 23. toukokuuta 2015

Neuleita tassuihin

Monenlaisia lämmittimiä käsille on syntynyt tässä kevään aikana. Tässä kuvia muutamista. 


Peruspalmikko ranteenlämmittimet, lankana Dropsin Fabel.




Lapaset. En millään löytänyt tämän langan vyötettä enää, enkä uskalla arvailla. :D
Ohjeen pitsikuviolle otin näistä sukista:







Sain ystäviltä synttärilahjaksi tämän herkkuvärilangan, Hjerte Garn Vidal Alpaca Baby, kiitos! :)

Hetken kerää pyöriteltyäni pistin sen puikoille. Yhdistin mallissa aikaisempien lapasten kuvion ja peruspalmikon. Kämmenpuolelta neule on sileää.