lauantai 18. toukokuuta 2013

"Hokkus Pokkus Filiokkus!" (Katto Kassinen)

Tarkoitukseni oli tehdä vain jotain pientä jämälangoista joita olin erääseen paperikassiin kerännyt. Sitten huomasin että onpas minulla paljon muutakin, mitä olen säilyttänyt. Osan siksi, koska en ole raaskinut heittää pois tunnearvon vuoksi, osa siksi että olen ajatellut keksiväni niille jotain käyttöä.

Niinhän siinä sitten kävi että keräsin kaikki tavarat ja pienet tilpehöörit, sekä jämämateriaalit olkkarin lattialle ja aloin pohdiskelemaan mitä voisin niille tehdä. Unisieppari.. se kävi mielessäni. Sellaisen olin jo kauan halunnut tehdä. En kuitenkaan löytänyt meiltä mitään pyöreää kehikkoa. Sen sijaan löysin vanhat teatterilavastuskäytössä olleet ikkunakehykset! Ne kelpasivat oikein hyvin. Tekniikkana käytin hyvin vapaamuotoista kehyskudontaa, eli pujottelin lankoja miten sattuu  kukkien ja kehysten väleissä.
Ei siitä tullutkaan unisieppari lainkaan vaan pikemminkin muistotaulu, johon on yhdistetty paljon asioita käsityöelämän, kuin myös muun elämän varrelta. :)

Kehyksissä yhdistyy mm. vanha leikelty trikoopaita, lankoja, helmiä, nappeja, nauhoja, virkattuja kukkia, eräästä paidasta irrottamani metallikoriste (ylimpänä keskellä iso ympyrä), kiven jonka päälle on virkattu, kakkulapion kahva, sormus jonka taoin lusikan varresta viime joskus, lusikan pesä, vanhan pullon korkki ja siihen liittynyt ketju, ensimmäinen huovutettu avaimenperäni, vanha lukko, ja vanhoja korvakoruja.




Tarvikkeita



Puuhailu alkakoon..





Valmis! Tähänhän voi sitten myös lisäillä halutessaan elementtejä. '















perjantai 17. toukokuuta 2013

"Would you care to sit with me for a cup of English tea?" (Paul McCartney)

Perjantai-illan oivallus. Kuinka saada hieman lisää pöytä/hyllytilaa keittiöön? 

Tarvitset:


Vanhoja säilyketölkkejä ja metallilankaa. Metallilangan sijaan voit käyttää myös vanhoja kitarankieliä.
+ vääntöpihdit ja sivuleikkurit, sekä jotain millä saat tölkkiin rei'än (itse käytin vanhaa ruuvimeisseliä).





Koristeeksi jotain kivaa. Esimerkiksi puuhelmiä. Nämä löytyivät kirpparilta osittain koottuina kaulakoruina.






   Tee tölkkiin reikiä, pujota langat niistä ja koristeet  lankoihin.
 Kiinnitä langat toiseen tölkkiin kiinni. 

  



Kiinnitä siimalla/langalla keittiön verhotankoon kiinni ja täytä haluamillasi asioilla!




"Yksi on ensimmäinen lähtökohta kaikille asioille." (Filolaos)

KESÄ! Tänään virallistin sen mielessäni, että nyt ei sanota enää kevät vaan kesä. 
Yrittäjyyskurssi on saanut välillä pään ihan pyörälle, välillä positiivisella tavalla, joskus hieman negatiivisemmalla, niin että on alkanut pelottaa koko touhu. Saa nähdä mitä tämän kesän jälkeen tapahtuu. Toiminimen perustamista olen tosi paljon miettinyt, kuitenkaan mihinkään vielä päätymättä. Tahto on luja, mutta odotan että aika on kypsä. Mutta ihanaa kun päätöksiä ei aina tarvitse tehdä nopeasti vaan voi rauhassa mutustella fiiliksiä ja mahdollisuuksia. 

Sitten muihin aiheisiin. Kehittelin viimeviikolla viime syksyllä tekemieni "Kure"-korvisten kaveriksi toisenkin korvis-sarjan. Nämä kulkevat ainakin tällä hetkellä työnimellä "Hulabaloo". Koska korviksiin ei kovin paljon mene villaa, voin käyttää niihin suuremmista töistä ylijääneitä villanöttösiä. Suurin osa helmistä on kirppareilta ostamista kaulakoruista jotka olen purkanut, niitä löytyy tosi hyvin! :)

Olen huomannut, että en ole ainasamanlaista-sarjojen tekijä, vaan jokaisessa pientuotteessakin on oltava jokin uniikkijuttu, jotta homma pysyy mielenkiintoisena. Usein se juttu on pieni vaihtelu muodoissa ja erilaiset värit, kuten näissäkin. Tässä muutamat esimerkkikorut molemmista sarjoista. 



HULABALOO-KORVAKORUT 








KURE-KORVAKORUT






torstai 9. toukokuuta 2013

"Olen kevyt kuin sudenkorento." (Pekka Ruuska)

Yleensä haluan viedä ideat loppuun asti ja pitää niistä kiinni keinolla millä hyvänsä. Mutta joskus kannattaa luopua niistä ja vaihtaa suuntaa. Voi syntyä jotain mukavampaa.

Olin värkkäillyt viime syksynä  kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa, jotka jostain syystä jäivät kesken.
Toinen oli huovutettu sudenkorentotaulu, vailla kirjontaa tai muuta lisätyöstöä. Toinen oli metallilangasta taivuteltu sudenkorento, jonka piti tulla erääseen toiseen tauluun. Löysin nuo molemmat tänään ja huomasin kuinka samankokoiset korennot ovat. Hylkäsin sillä hetkellä molemmat tauluideat ja aloin suunnitella korentojen yhdistämistä jollakin tavoin.

Leikkasin huopakorennon irti ääriviivoja pitkin ja kirjoin sen helmillä. Metallikorento sai pysyä sellaisena kuin oli. Yhdistin korennot seinä/ikkunakoristeeksi metallilankojen ja vanhojen lusikoiden avulla. Lusikat muistuttivat muotokieleltään myös sudenkorentojen vartaloita.













keskiviikko 8. toukokuuta 2013

"Mutta silloinhan meidän on tehtävä jotakin aivan erikoista!" (Poliisimestari Paavali)

Pitkään pitkään pitkään olin miettinyt uutta käyttötarkoitusta vanhoille wc-paperirullille, joita tuntui kertyvän vessan nurkkiin aivan tuhottomasti. Eräänä unettomana yönä aloin taittelemaan vessassa rullia huvikseni ja kappas, palaset loksahtivat päässäni kohdalleen! En malttanut melkeinpä mennä takaisin nukkumaan, kun mieli teki heti kokeilla ideaa käytännössä. Odotin kuitenkin aamuun ja sehän toimi!

 Syntyivät  "WC-PAPERIRULLAPÖLLÖT".

Kaikki materiaali on kierrätettyä, paitsi metallilanka, pari pitsiä ja muutama nappi.
Näistä tuli mielestäni aika hauskoja! Teen vielä lisää ja saatanpa tehdä kesäksi myyntiinkin pariin paikkaan.






 



 
 Lisäksi keksin toisenkin idean. WC-paperirullista sai kivoja kylttejä! Tehtailin näitä muutaman lämpimikseni. Myyntiin päätyvät nämäkin.











Jes! On aina tosi virkistävää huomata, ettei aivokapasiteetti ole läheskään puhki kulutettu, vaan aina löytyy jokin uusi oivallus, kun vain jaksaa odottaa oikeaa hetkeä.

PS.  Niille jotka säikähtivät blogin ulkonäköä, uudistin sen tänään, sama blogi tämä silti on. :) Ajattelin että töiden värit tulevat paremmin näkyviin tuollaisella tummemmalla ei-niin-räikeällä taustalla. Nyt yritän totutella siihen.

perjantai 3. toukokuuta 2013

"Satuseittiä ja unikangasta kudotaan yöllä." (Kutojatar, "Mio, poikani Mio")

 Neuloin viimeyönä valmiiksi kaikenlaisista jämälangoista yhdistetyn hatun. Mukana on alpakka- ja villalankoja monen vuoden takaa. Neuloin kolminkertaisella langalla, aina kun yksi lanka loppui, solmin jatkeeksi uuden. Lankoja jäi paljon jäljellekin, ehkä niistä syntyy vaikka säärystimet. Pääasia ettei mene hukkaan!




Väriyhdistelmillä ei tällaisessa tekeleessä ole paljoakaan väliä, tunteella vaan! :)
 

torstai 2. toukokuuta 2013