keskiviikko 30. tammikuuta 2013

"Meri jäljet lyö luotoon." (Lasse Mårtensson)

Toinen melko pelkistetty maisemakuva koki valmiutensa päivät tänä iltana. 


"YÖN KALASTAJA"

67cm X 26cm





      



Sitten jotain aivan muuta! Eräänä päivänä teki mieleni tehdä jotain yltiöpinkkiä ja söpöilyä. Syntyi tämä seinätekstiili. Hieman liian ohut pohjahuovasta tuli, mutta sitä ei huomaa kun työ on seinää vasten. Muuten olen tyytyväinen, oli kiva tehdä jotain ihan erilaista ja ei-eläviä aiheita. Nimi oli hieman hankala keksiä. En halunnut kategorioida kuppeja teehen enkä kahviin, mutta teestä inspiroituneena annoin kaksoismerkitykselliisen nimen. 


"TEE HETKESI" 

80cm x 22cm









lauantai 26. tammikuuta 2013

"Kuka valon taittoi, huoneissain?" (Hector)

Löysin vähän ennen joulua kirpputorilta satukirjan, jossa oli järjettömän hienot kuvat ja värit. Olisikohan euron maksanut. Ajattelin, että leikkelen kuvat ja teen kortteja tai muuta pientä. En pystynyt. Tänään leikkasin jokaisen koko sivun (A4) kokoisen kuvan irti ja kiinnitin ne eteisen tylsään valkoiseen kiviseinään. 
Koska eteisemme on kapea käytävä, en saanut koko seinästä kuvaa, sillä toinen seinä tuli vastaan. 
Mutta melko halpaa sisustusta!

Kirja oli "TAIKALEHTO" (1985). Tarina perustui persialaiseen kansansatuun. 
Kuvittaja, Josef Pelecek, kumarran ja taputan sinulle, olette mestari!




 



  



 Yhdestä kuvasta tein eteisen oveen pikaisesti muistutustaulun. Avaimet ovat unohtuneet aika usein sisään, enkä soisi vastaavan enää tapahtuvan. 




sunnuntai 20. tammikuuta 2013

"Kun jokin tai joku koskettaa meitä, olemme tiellä, jota sydän haluaa meidän kulkevan." (Tuntematon)

-"Tää taitaa olla se miun juttu." ajattelin eilen huovuttaessani niin että roiskui. Villatilaukseni saapui toissapäivänä ja pääsin haistelemaan taas ihanaa lampaan tuoksua. On se vaan terapeuttista läträtä saippuan, veden ja villan kanssa!

Huomasin, että useimmiten aiheinani olivat olleet eläimet, joten nyt ajattelin kokeilla jotain muuta. Löysin netistä majakka-aiheisen kuvan ja käytin sitä mallina hahmotellessani muotoja. Värit sovelsin itse, sillä kyseisessä kuvassa värit olivat pastellisävyisemmät ja haaleat. Pikkuhiljaa alkoi maisema muodostua.

Usein käytän kirjontaa runsaasti huovutuksen jälkeen vielä koristamaan ja korostamaan yksityiskohtia. Tämän kanssa päätin heti huovutustuloksen nähdessäni, että tämä ei paljoa muuta tarvitse.
Kirjoin majakan yksityiskohdat mustalla ja hopealla, sekä tähdet taivaalle, muu sai jäädä koskematta.

Jännitin kovasti, miltä veteen heijastuva taivas tulisi tuossa vasemmalla lopullisessa työssä näyttämään. Siihen piti hyvin varovasti ja harkiten lisätä villakerroksia, jotta se ei näyttäisi liian paksulta. Huovutin yhden toisenkin ei-eläimellisen työn, josta olen aika innoissani, mutta se on vielä kirjontaa vailla. :)



"MAJAKKA"

30cm x 58cm







Sain myös valmiiksi pitkään komerossa odottaneen kukkatyön. Neulahuovutin valmiille esihuopalevylle huopuvia lankoja kasvien muotoon, jonka jälkee märkähuovutin työn. Kirjoin langoilla ja helmillä. Tälle voisi hommata jotkut kivat kehyksetkin. Esihuopaan oli jäänyt vähän heiniä, jotka huomasin vasta jälkeenpäin, mutta ne voivat tuoda vain lisää metsän tunnelmaa.



"METSÄTÄHDET"

22cm x 33cm






lauantai 19. tammikuuta 2013

"Liian puhtaassa vedessä ei ole kaloja." (Tuntematon)

Olin nähnyt jossain messuilla tämän tyylisiä "tennarisukkia" myynnissä. Ihastuin ideaan ja tänään toteutin sellaiset itse neuloen ja osittain virkkaamalla. Eivät niin hienot kuin sen myyjän tekemät, mutta kelpaavat minulle. Teen varmaan toisetkin pidemmillä varsilla.


Lanka: Garnstudio Drops Design 
Valkoinen, Alaska
Sininen, Lima




Samaan "urheilulliseen" meininkiin tulivat valmiiksi raitarannekkeet. Tuo väriyhdistelmä on ollut suuri lempparini jo pidemmän aikaa.

Lanka: Garnstudio Drops Design
Sininen, Lima
Oranssi, Nepal









Oranssia, oranssia. Puuvillalangasta virkattu panta, joka tulee käyttöön varmaan keväämmällä, mutta halusin kokeilla. Pannan saa auki avaamalla napin.


Lanka: Garnstudio Drops Design, Muskat


tiistai 15. tammikuuta 2013

"Ehkä kaikki on vain satua." (Pariisin Kevät)

Hän on täällä! Tämä taulu eroaa muista siinä määrin, ettei tässä ole käytetty ollenkaan helmiä. Yleensä tykkään laittaa helmiä sekaan, mutta tämä ei jostain syystä niitä huutanut, on niin värikäs muutenkin. Vatsa onnistui mielestäni hyvin, se veikin eniten aikaa.



" RAITASIIVEKÄS "

36cm x 43cm


Yksityiskohtia







maanantai 14. tammikuuta 2013

"minä hattuni jakauksen näin vain korjasin kädelläin." (Tapio Rautavaara)

Virka mitä virkat mutta minä virkkaan! Pitkästä aikaa. Taitaa olla kevät tulossa kun on puuvillalangatkin päässeet käyttöön. Niin pääsi käyttöön kuvaustilanteessa myös kirpparilta löydetty ihana hattutukki, jollaista olen etsinyt jo kauan. Vielä en ole päässyt sitä käytännössä kokeilemaan, mutta tein tänään villatilauksen. Pian voi ollakin siis ihan erilaisia hattuja täällä näytillä. Mutta sitä odotellessa kädet puuhaavat näitä puikoilla ja koukuilla väkerrettyjä.

Yritin etsiä jotain kivaa virkkausohjettakin, mutta päädyin kuitenkin ihan omasta päästä kyhättyihin simppeleihin malleihin. Harmi kun ihmisellä ei ole enempää päitä kuin yksi, kun pipoja kuitenkin olisi useampaankin.


Lanka: Garnstudio Drops Desig, Karisma



Lanka: Garnstudio Drops Design, Nepal ja Alaska
 


 Lanka: Garnstudio Drops Design, Paris (valkoinen ja ruskea)
Kirpparilta löydetty akryyli-puuvillasekoitelanka (sininen)




(Neulottu) Lanka: Garnstudio Drops Design, Karisma
 


perjantai 11. tammikuuta 2013

"Käsillä tekeminen on onnellista, koneeksi muuttuminen ei." (Daniel Marston)


Villasukat ovat valmiit, pitkät villasukat. Aika ihanat jalassa! 
Lankana Garnstudio Drops Designin Big Delight. 




 


 Herätyskellokokoelmakin on saanut viimeaikoina lisäystä. Nyt on kokoelmassa 10 metallista aikarautaa. :)



 
 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

"Ei sua saa tukahduttaa rakkaani." (Herra Ylppö)

Vihdoin valmis! Huovutin kesällä muutaman taulun, jotka jäivät odottamaan viimeistelyä. Kaivoin ne esiin toissapäivänä ja nyt tuli ensimmäinen valmiiksi.


Viimeistelemätön taulu




Ehkä siksi meni niin kauan, etten ollut oikein tyytyväinen huovutustulokseen. Lohikäärmeen pää näytti silloin aika isolta, olisin halunnut siitä siromman. Mutta ikinä ei pitäisi tuomita keskeneräistä työtä. Nyt kirjonnan jälkeen se ei enää häiritse, tuollainen siitä kai oli tarkoituskin tulla. Hahmosta tuli lopulta sen näköinen, kuin se kysyisi "Mitäs nyt sitten tapahtuu?", siitä tuo taulun nimi.



"KERTOMUKSEN JÄLKEEN"
42cm x 45cm











 Ei tuo viimeistely olekaan niin hidasta kun vauhtiin pääsee. Taidanpa aloittaa tänään jo toista!



sunnuntai 6. tammikuuta 2013

"Kaikki on mahdollista, paitsi pyöröovesta hiihtäminen." (Mankeli)

Lahjoja!

Eilen oli naapurissa juhlat, ystävien läksijäiset. Muuttolahjaksi heille tein tällaisen afrikkahenkisen koristeen.
Käytin ensimmäistä kertaa vanhoja lusikoita mukana. Puuosat ovat edellisen kouluni jämäpalavarastosta löytyneitä, jotka maalasin.





Toisille ystävilleni annoin pari viikkoa sitten lahjaksi tulevalle vuodelle tällaisen metallilangasta väännellyn merihevoskoristeen. Tätä oli tosi kiva tehdä! Enpä kyllä voi tarpeeksi ylistää tuota materiaalia. :)







lauantai 5. tammikuuta 2013

"Katsokaa veistoksia, kunnes näette ne." (Constantin Brancusi)

Joskus käy niin, että valmiiksi saatu juttu ei olekaan omasta mielestä hyvä, mutta ajan kuluessa se alkaa näyttääkin hyvältä.

Näin kävi kahdelle kesällä valmistuneelle puuvillapipolle. Eivät olleet mielestäni yhtään käypäisiä, joten jätin ne kaapin pohjalle. Ajattelin, että puran ne sitten kun tarvitsen kyseisiä lankoja. Enpä purkanut. Löysin ne tällä viikolla ja huvikseni kokeilin. Toinen olikin nyt tosi hyvä! Jotain oli tapahtunut, luultavasti minussa eikä pipossa. Otinkin sen käyttöön sitten heti. :)


 Lanka: Garnstudio Drops Design, Muskat




Toinen pipo ei vieläkään asettunut päähäni kivasti, mutta tarjosin sitä kanssa-asukille. En tiedä miksi en ollut tarjonnut sitä aikaisemmin! Hänelle sopivat yleensä ne pipot jotka eivät omaan kaaliini istu. Niin kävi nytkin ja hänpä pyysi jopa lisääkin samanlaisia pipoja jatkossa. :D


Lanka: Garnstudio Drops Design, Paris



Olen neulonut viimeaikoina aika paljon. Päätin käyttää jämälankoja pois ja harjoitella lisää ah, niin ihanaa mutta ajoittain raastavaa kirjoneuletta. Joulun aikoihin sain tehtyä kahdet kämmekkäät ja yhden pipon. Pipon annoin äidille, koska oli enemmän hänen kuin itseni näköinen. Mutta tykkään tuosta pinnasta kun on niin pehmoisen näköinen lanka.
Pinkkeihin kämmekkäisiin riitti langat, mutta sinisten kanssa jouduin soveltamaan. Niinpä niistä tuli hieman erilaiset. Olkoon se ns. "Jännittävä (ja kamalan ärsyttävä) yksityiskohta".


Lanka: Garnstudio Drops Design, Eskimo



 Lanka: Garnstudio Drops Design, Nepal



Lanka: Garnstudio Drops Design, Andes (sininen)
kaksinkertainen Nepal (musta ja valkoinen)



Pipojahan ei ole koskaan liikaa! Tämän sain eilen valmiiksi ja siitä tulikin tämän hetkinen lempparini.


Lanka: Garnstudio Drops Design, Nepal




Viimeaikoina on ollut taas leutoa pihalla, mutta talvipakkasia varten tein tämän huivin. Varastossa on jo yksi vaaleanpuna-vihreä, mutta siinä ei ole tuota nappia mikä pitää huivin kiinni. Olen todennut tämän tyyppisten paksujen villalankojen olevan kaikista lämpimintä huivimatskua. Nappi on oikeasti muovia, mutta näyttää metallilta, niinpä se onkin tosi kevyt. Tuon tyylisiä voisi koettaa tehdä Fimomassasta.


Lanka: Garnstudio Drops Design, Eskimo