perjantai 27. joulukuuta 2013

”Jos kiireellä rakentaa, syntyy nopeammin valmista.” (Teuvo Ala-Renkilä)

Ehei, kiire ei tällä kertaa ollut mihinkään, koska on loma!

Mutta silloinpa kannattaa tehdä niitä asioita joita ei muuten ole ehtinyt, tai ei ole viitsinyt tarttua niihin kiinni.
Lomalla Etelä-Karjalassa sain hetkeksi käyttööni toimivan ompelukoneen. Minulla on ollut hyvin suuri asenneongelma tuohon koneompeluun ajoittain. Nyt kuitenkin tuntui siltä että voisin koneen kaivaa esiin.

Olin tuonut kesällä kaksi paitaa ja yhden mekon tänne kotipaikkakunnalle, odottamaan ompelua sitten joskus. Nyt paidat ja mekko pääsivätkin yhteen suurimmista ompeluksistani. Niiden, pitsien, vanhan pyyhkeen ja lässähtäneen säkkituolin sisusten yhteistyöstä (ei tällä kertaa kuitenkaan saumattomasta, hohoo) syntyi lattiatyyny jota voi käyttää myös säkkituolina!







On täällä tullut neulottuakin. Aika urakalla! Kaikista tuotoksista en ole vielä ottanut kuvia, mutta tässä sukat samalla ohjeella kuin edellisessä sukkapäivityksessä, taas hieman muokkailtuna.


Lanka: Drops, Nepal.





Neuloin myös kaulurin samaa kuviota käyttäen. Siitä on moneksi! Lapasetkin tein, mutta niistä ei nyt ole kuvaa kun päätyivät pukin konttiin ja ovat nyt Tampereella. Yritän saada kuvan jälkikäteen joskus. 


Lanka: Drops, Andes




Tämä saattaakin olla vuoden 2013 viimeinen blogipäivitys.
 Mahtavaa että olette seuranneet käsityökuulumisiani ja jutelleet tuolla kommenttiosiossa.

 Iso kiitos siitä ja oikein parasta vuotta 2014 kaikille ! :)

maanantai 2. joulukuuta 2013

"Oi!" (J.Karjalainen)

Sukat sukat sukat kaksi sukkaa!

Sovelsin vähän Kauhavan kangasaitan "Metsätie" ohjetta varren kohdilla, mutta muu on tehty ohjeen mukaan.

http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/D112F1E47CA310C2C2257C17003BAF5F/$file/Mets%C3%A4tie_sukat.pdf

Tosi yksinkertainen tehdä. Vaikka näyttää kirjoneuleelta, kuvio tehdään pudottamalla silmukat neulomatta puikolle. Musta lanka Dropsin Karismaa, vihreä Pirtin kehräämön meleerattua karstalankaa.
Vaikka tuossa vihreässä onkin aika pitkä liuku väreillä, niin kyllä ne pariksi tunnistaa. Tekeillä on myös parit lapaset samalla kuviolla. :)








Olin muuten tänään pystyttämässä toista huopatyönäyttelyäni. Tuosta linkistä pääsee toiseen blogiini, sinne tulee pian juttua sieltä.

http://villankumous.blogspot.fi/

lauantai 23. marraskuuta 2013

"Joka vähiten odottaa huomiselta, saa siltä eniten." (Epikuros)

Lintuja syntyi taas, ohops!

Näiden kanssa olikin pähkäily. Halusin taivutella yksinkertaisen, mutta jonkin jujun sisältävän koristeen. Paperi ja pää olivat aivan tyhjiä ja tuntui ettei mitään synny. Lopulta jätin ideat (tai ideattomuuden) hautumaan pariksi päiväksi. Sitten, eräänä aamuna tartuin taas metallilankaan ja ensimmäinen yksilö syntyi melkein hetkessä! Kannattaa siis joskus ottaa välimatkaa ja etäisyyttä, eikä vääntää väkisin. :)

Se "juju" on nyt tuo nuottiavain lintujen sisällä. Kivet ovat ulkomailta vuosien saatossa tuotuja. Tällä hetkellä minulla oli vain yksi tumma ja muut noita valkoisia, mutta kotikotona on muistaakseni tummia lisää. Vaihtelin hieman lintujen muotoja ja pyrstöt osoittavat toisissa alas, toisissa ylös.



"TALVEN SÄVEL"






Olen tehnyt nyt jonkin verran joululahjoja, siksi hieman hiljaiseloa täällä blogissa ettei mitään paljastu lahjojen saajille. Mutta sitä täytyy hehkuttaa vielä, että kävin toissapäivänä kehräyskurssilla! Nyt on rukin käyttö ainakin teoriassa hallussa ja viikon päästä saan kotiin myös oman rukin, aaaaah! Äitini huusi kolme rukkia huutokaupasta ja yhdessä isäni kanssa ovat niiden osista kunnostaneet yhden ainakin toivottavasti toimivan yksilön. Siitä kuvia sitten kunhan hän kotiutuu!

lauantai 9. marraskuuta 2013

"Nyt minulla on koko vuosi. Talvikin." (Muumipeikko)

Ensiksi uutiset! Tästä lähtien tulevat huopatyöni löytyvät  huovutukseen keskittyvästä blogistani:


http://villankumous.blogspot.fi/


Vähän pidempää siinä meni mitä lupailin, mutta nyt se on toiminnassa ja olen innoissani. :)
Pari tekstiäkin siellä jo on. 



Varjoisaa nurkkausta en kuitenkaan jätä, eheeii. Tänne päivitän muita käsitöitä, askarteluja yms. Tässä muutama viime aikojen lankatyö. Lunta nyt tupaan vaan! Tai tuvan ympärille mieluiten.



Aina oikein tasona neulottu pipo, joka on yhdistetty renkaaksi ja suljettu päälaelta. 
Vaikka malli onkin mitä yksinkertaisin niin tykkään tällaisista paljon!
Lanka: Drops, Lima





Ranteenlämmittimet kanssa-asukille. Virkattu tunisialaisella kaksipäisellä koukulla. 
Lanka: Kirpparilta ostetut täysvillaiset kerät, tarkemmin en tiedä.



Ranteenlämmittimet.  Nämä pidän itse. 
Lanka: Drops, Fabel, kirjava sininen ja yksivärinen turkoosi yhtäaikaa neulottuna.





Tästä seuraavasta olen aika ylpeä. Mietin kuinka voisin yhdistää ponchon ja paidan. Koska en yleensä ole ohje-ihmisiä, niin aloin kehittelemään itse. Minulla oli 5 kerää Dropsin Andes-lankaa ja siitä syntyi tämä.




 Aloitin toisesta hihasta joustinneuleella suoraa. Sitten vaihdoin aina oikeaan, ja baktus-huivityylisesti lisäsin molemmissa reunoissa joka toinen kierros yhden silmukan, niin että kappale lähti levenemään. Kun olin tehnyt oman käsivarteni pituisen matkan, päättelin keskeltä kaula-aukkoa varten tarvittavan määrän silmukoita ja neuloin molemmat puolet eri aikaan (keskikohdassa vaihtaen lisäämisen kaventamiseen, jotta kappale alkoi pienentyä). Kaula-aukon ollessa tarpeeksi suuri, lisäsin aukon silmukat takaisin ja jatkoin samoin kuin alussa mutta päinvastaiseen suuntaan. Lopussa tein joustinneuletta saman verran kuin toisessakin hihassa. Virkkasin kaula-aukon ja helman reunat huolitellumman näköiseksi ja lopuksi kiinnitin hihojen alapuolet toisiinsa.

Tältä vaate näyttää päällä.
Otin taustaksi uuden asuntomme oranssin patterin koska fanitan sitä.
 



Ja samanlaiselta takaa. 



Eräs kaverini järjesti pari viikkoa sitten kolmio-teemaiset juhlat ja tämän laitoin tietysti päälleni sinne, kolmion mallinen kun on!

perjantai 1. marraskuuta 2013

"Jos olisin joku toinen, en olisi oma itseni." (Alivaltiosihteeri)

Tänään oli näyttelyn pystytys, tässä pari kuvaa sieltä.


 









Yhteensä 12 työtä valikoin näyttelyyn. Jokaisen työn yhteydessä on runomuotoinen esittelyteksti, joka kertoo kyseisestä hahmosta/taulusta. Huh, vähän tyhjä olo tuli tuon pystytyksen jälkeen kun jätin heidät sinne kuukaudeksi. Mutta onneksi voin itsekin käydä heitä tarvittaessa moikkailemassa. :)

torstai 31. lokakuuta 2013

"Jos osaat tehdä jotakin tai edes uneksit osaavasi, ryhdy toimeen. Uskalluksessa on henkeä, voimaa ja taikaa. Aloita heti." (Johan Wolfgang von Goethe)

Olen pitänyt vähän hiljaiseloa blogin puolella, sillä aika on kulunut erilaisten kouluprojektien ja tulevan näyttelyn parissa. Huhtikuussa varasin paikan ja huomenna olisi pystytys. Huomisesta lähtien siis tervetuloa tänne:




Jännä miten tuollaisenkin projektin kanssa voi tunneskaala aaltoilla ihan laidasta laitaan!

-"Hei tästähän tuli kiva!"
-"Eih! Miksen mie osaa mitään!"
-"En mie keksi miten tän vois laittaa tähän..."
-"Onks tää nyt valmis?"
-"Oi rakastan tätä!"
-"No enpä olis uskonut että tää näyttää tältä."
-"Mutta täähän on parempi kuin suunnitelma!"
-"Onhan tässä vielä aikaa.."
-"Miks miul on kädet!?"
-"Tätä en kyllä varmasti näytä kellekään."
-"Voi ku se näyttely ois nyt heti!"




Mutta nyt monenlaisten ratkaisujen, kompromissien ja oivallusten jälkeen, näyttelytavarat odottavat urheilukassissa huomista pystytystä. Päätin etten enää niihin koske. Tykkään kyllä paljon tuollaisista projekteista missä on monta liikkuvaa osaa ja pitää pohtia kunnolla asioita.  Koulun kautta olen ollut mukana näyttelyissä, mutta tämä on ensimmäinen ihan oma ja siinä mielessä erityinen. :)
Eli tervetuloa (tai siis tervemenoa) lastenosastolle huomisesta alkaen katsomaan töitäni livenä!
Laitan tänne myös pystytyksen jälkeen kuvia sieltä.


Eräs välityö oli pakko ottaa käsiin, ettei pää olisi ollut kokoajan näyttelytöissä. Jotain rentouttavaa ja helppoa.. aloin siis väkertää virkattuja suuria tilkkuja iltapuhteina. Näin syntyi elämäni ensimmäinen itse tehty torkkupeitto! En ole ennen tuollaiseen alkanut, koska saman toistaminen on ollut aina kompastuskiveni. Onneksi tilkkuihin pystyi tekemään värivariaatioita. Käytin lankakorissa olevia jämälankoja ja niin peitosta tulikin itselleni hyvin epätyypillisillä väreillä sonnustettu. Yllätyksekseni nuo värit alkoivat tuntua tosi hyviltä loppujen lopuksi! Sininen ja keltainen ovat viimeaikoina näyttäneet muutenkin hyviltä yhdessä, hupsista.
Nyt peitto on ollut käytössä jo muutaman viikon ja hyvin lämmittää rei'istä huolimatta.




PS. Olen kehitellyt pikkuhiljaa toista blogia, johon päivittelisin vain huovutusasioita. Nimi blogilla jo on! Julkaisen sen lähiaikoina. Ehkä jo huomenna. Tuntuu joskus sekavalta päivittää tänne niin monenlaisia juttuja, niin ajattelin laittaa järjestykseen sen asian!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

"Vasten auringon siltaa.." (Katri Helena)

Yksinkertaisuus on nyt valttia, päätin. Ensin on suunnitelma. Toiseksi valitaan materiaalit. Kolmanneksi värit. Sitten katsotaan mitä syntyy.



Neulahuovutusta...





Märkähuovutusta..






"KOLMEN AURINGON SILTA"
60cm x 80cm



Silta on tehty samoista lipaston kahvoista, joita aikaisemmassa "Kahdeksan salaisuutta" huopatyössäni myös käytin. Auringot ovat osia kirpputorilta löytyneestä vanhasta virkkaustyöstä. Vielä en ehtinyt takarimaa laittaa, siksi käpälät kuvassa pitelemässä.

"Värit tuulen pystytkö sä maalaamaan?"(Pocahontas)

Se olisi lankapäivityksen aika! Blogissa, sekä kotona. Kasasin pari viikkoa sitten kaikki jämälankani yhteen ja neuloin niistä hyvin sekavärisen ja vapaamuotoisen villapaidan. En ole neulonut villapaitaa ainakaan kymmeneen vuoteen. Ei vaan ole tullut aloitettua, ehkä tänä talvena innostun jostain villapaitaohjeesta ja tekaisen.

Aika paksu ja lämmin tuli! En käyttänyt ohjetta ja tein muutenkin aika mutu-tuntumalla, se kyllä näkyy. Hihojen yhdistämiskohdista ei tullut kovin nättejä, joten tein olkapäihin mustalla langalla  "koristenyörit". Tämmöisiä ei niin vakavasti otettavia taidepaitoja voisin tehdä toistekin, kunhan taas lankoja kertyy nurkkiin.







Myös Garnstudio Drops Designin Alpaca Boucle-langasta tuli ylävartalon lämmittäjä, ympyrätakki. Tähän voisin laittaa vielä napit. Kevyt ja lämmin, täydellinen yhdistelmä. En tiedä onko tuo vaaleansininen ihan minun väri, mutta jostain kumman syystä sen kanssa kävelin kaupasta kotiin.








Pirtin Kehräämön meleerattu karstalanka sai huivin muodon eilen eräissä tupareissa. Tykkään ottaa langat joskus juhliin mukaan, koska ystävien kanssa jutellessa työt syntyvät vähän niin kuin siinä siivellä, huomaamatta. :) Mutta silloin työn pitää olla juuri jotain tuollaista yksinkertaista, ettei tarvitse ohjeita tuijotella. Lanka ei ihan riittänyt reunuksen viimeiseen kymmeneen senttiin, mutta se ei haittaa, kun huivi on kaulassa sitä ei huomaa. Rakastuin tuohon väriin !





perjantai 27. syyskuuta 2013

"Näin sävel soi askelten.." (Helena Siltala)



"HÄN TANSSI LÄPI YÖN"

40cm x 43cm 
 
Huovutettu, kirjottu
villa, helmet, napit, pitsi, kirjontalanka

 






En tiedä onko se vielä ihan valmis vai kaipaako jotain. Mutta tällä hetkellä jätän työn tuollaiseksi. :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

"Elämä on kuin tyhjä kangas. Täytä se kaikin mahdollisin värein." (Danny Kaye)

Tuntuu että siitä olisi monta vuotta kun huovutin tämän taulun. Itseasiassa siitä on hieman yli vuosi. Tällä viikolla se sai viimeistelyn kirjonnoilla ja samalla heräsi henkiin. :) 
Halusin saada työn valmiiksi tulevaan näyttelyyn. 



RAITASIIVEKÄS (nro.2)
Huovutettu, kirjottu
40cm x 47cm





Täältä löytyy kuva taulusta ennen kirjontaa:

http://varjoisanurkkaus.blogspot.fi/2012/06/naen-porkkanan-tunnelin-paassa-stuart.html

tiistai 17. syyskuuta 2013

"Minun kotini oli vain kolo, mutta minä viihdyin siellä. " (Piisamirotta)

Vanha teatterin lavasteena toiminut tuoli sai lisää elinaikaa. Meinasin jo heittää sen kokonaan pois muuton yhteydessä, mutta se jotenkin ujutti itsensä mukaan muuttotavaroihin. Tänään kaivoin sen esiin häkkivarastosta ja aloin kieputtamaan, kääntelemään ja virkkaamaan. Ennen kovin kiikkerästä ja huterasta tuolista tuli vankempi ja toimii nyt olkkarin yhtenä väriläiskänä samoja kuteita olevan maton kanssa. :)


Tuoli ennen



 Tuoli nyt!
 








lauantai 14. syyskuuta 2013

"Yksinäisyys on toisinaan parasta seuraa." (John Milton)

Roskiskatoksesta löytyi pari vuotta sitten vanha kaappi, jonka raahasin sisälle. Se on toiminut yöpöytänä, romukaappina ja viimeksi eläinten ruokien säilytyslokerona.

Ensimmäisenä vapaailtana uudessa asunnossa puri korvani takaa uudistusötökkä ja kaivoin esille vanhat lehteni joita olen kasannut erääseen laatikkoon milloin olen sellaisia saanut käsiini. Vanhimmat lehdet olivat Kotiliesiä vuodelta 1928. Joku voi paheksua tällaista toimintaa, mutta leikkasin lehdistä vanhat mainokset, joilla päällystin valkoisen rapistuneen kaapin. Näin mainokset pääsevät näkyviin eivätkä vaan piileskele lehtien suljetuilla sivuilla. Huomasin, että suuri ero nykymainoksiin on, että noissa teititellään paljon lukijaa, toisin kuin nykyään kaikki on muodossa sinäsinäsinä. Paras on mielestäni Digestive-keksi, joka on "Ravintoarvoiltaan ylintä luokkaa!"  : D











maanantai 26. elokuuta 2013

"Hyödytön puuhailu on spontaaniudessaan vapauttava ja selkeä irtiotto arjesta, usein suoranaista ylellisyyttäkin.” (Timo Kopomaa)

Spray, sprayyyyyy...!
Nyt olen tuunaillut kolme peiliä, jakkaran ja kellon tuolla spraymaalilla. Eiköhän nyt saa vähäksi aikaa riittää. Käytän hyväkseni kotipaikkani pihamaata, ei tarvitse lähteä kaupungissa sitten mihinkään parkkipaikoille tai yöllisille retkille peläten että joku valittaa hajusta tai muusta. Kuvat ovat valitettavasti kännykkälaatua, enkä pysty niitä tällä kotikoneella rajailemaan, mutta yritin saada mahdollisimman tarkkoja.

Perustin pienen peilitehtaan.

Olen aikaisemminkin uudistanut peilejä decoupagen avulla, mutta nyt pääsin maalien kanssa peilien kimppuun. Peileihin sain idean Pinterestista. Siellä moni oli liimaillut mm. muovieläimiä peilinkehyksiin ja maalannut sitten. Pengoin omia laatikoitani ja löysin vaikka mitä sellaista, mikä toimisi peilissä. Kolmiulotteiset esineet toimivat parhaiten. Hienoa tässä tekniikassa on myös se, että peileihin voi "säilöä" sellaiset esineet jotka lojuvat laatikoissa, mutta joita ei ole tunnearvon- tai muun takia kehdannut heittää pois.

Vaikka peitin peiliosat mielestäni huolellisesti teipillä ja paperilla, maalia oli mennyt hieman peileihin. Onneksi sain ne kynsilakanpoistoaineella ja vanulla pois! Mutta kuvien ottohetkellä ne unohtuivat tyhmästi vielä peiliin, höh. Tällaiset aikaansaannokset tuli. Olipa tuo kanssa-asukkikin mukana maalaamassa noita peilejä. :)


KUPARIPEILI

Vanhat virkatut kukkaset. Viimesyksynä koulussa rannerenkaisiin
 tekemäni kehyskudontakokeilut, pitsejä, helmiä, nappeja, vanha kaulakorun koruosa, pitsiset lasin-aluset.





VIOLETTI PEILI

Vanhoja pitsejä ja kirpparilta löytämäni nappipussin sisältö.
 



MUSTA PEILI

Vuosien varrella kerääntyneitä erilaisia ranne-kaula- ja korvakoruja, 
sormuksia, avaimenperiä, helmiä, nappeja. Oli kamalan vaikea kuvata tuota kiiltävää mustaa, mutta toivottavasti tuosta nyt jotain selvää saa. Tämän maalasimme alunperin valkoiseksi, mutta se ei tarttunut ihan kaikkiin objekteihin. Niinpä päädyin mustaan ja on tämä paljon tyylikkäämpi näin!









KELLO

Spray-intoilu jatkuu. Eilen löytyi kirpparilta jo jonkun itse tekemä kello. Alustana metallinen piirakanpaistopohja, jonka päälle oli liimattu pitsiliina. Kellolla oli hintaa 0,20€, joten ostin sen. 
Kuvassa olen jo poistanut viisarit ja koneiston. Maalasin alustan valkoisella, mutta se tuntui kamalan tylsältä. 
Sitten laitoin muoviset pitsikuvioisen kakkupaperin kellon päälle ja maalasin mustalla. Viisarit saivat violetin värin. Kello näyttää synkemmältä kuvissa, mitä oikeasti on, vaikka aika tumma siitä lopulta tuli. Mutta nyt kello sopii keittiön tuoleihin, joista kirjoittelin tänne eilen.


Alkuperäinen kellotaulu

 

 Valmis! 





 JAKKARA

 Unohdin eilen laittaa tänne kuvan eräästä jakkarasta, jonka maalasin tuolien ohella. Se olikin melkoinen murheenkryyni. Jakkara on ollut varastossamme niin kauan kuin muistan, rapistuneena ja hieman huterana. Isäni teki jakkarasta vankemman laittaen raudat sen alle. Kun aloin maalaamaan, maalikerroksia tuli liikaa ja lopulta maali irtoili tuolista. Niinpä jouduin poistamaan kaikki kerrokset, osan niin kovakouraisesti, ettei hiomakonekaan auttanut saamaan lommoja piiloon. Lopulta päätin vain että "No tää on sit taidetta."
Maalasin kuparin värillä ensin, heitin kuivumisen jälkeen pitsiliinan päälle (saman jota käytin tuoleissa) ja mustalla lopuksi. Kyllähän ne lommot sieltä näkyy, mutta varsin istuttava tuoli siitä kuitenkin tuli! Jalat sentään onnistuivat kerralla.



Semmoisia maalailuja. Kiva työskennellä välillä kovien materiaalien kanssa! 
Lopuksi kuitenkin hieman jotain pehmeämpää. Viikonloppuna matkalla kotoa kotikotiin otin esiin tunisialaisen kaksipäisen virkkuukoukun pitkästä aikaa ja aloitin lapaset. Tänään ne tulivat valmiiksi. Tykkään hirveästi tuosta tekniikasta, joka on mielestäni osittain jopa helpompaa kuin virkkaaminen, kunhan hoksaa mitä pitää tehdä. Kannattaa tutustua! Googlettelin hieman ja ainakin tästä blogista löytyy video tuosta tekniikasta. 




 Viikonloppuna on tiedossa ystävien häät ja väkertelin kortin tänään. Askartelin niistä tarvikkeista joita löytyi täältä kotikodista, joten päädyin yksinkertaiseen ja leppoisaan ratkaisuun. 
Nyt jos luette tätä, niin tämmöinen on tulossa. :D