keskiviikko 26. joulukuuta 2012

"Emme tiedä keitä olemme, ennen kuin tiedämme mihin pystymme." (Martha Grimes)

Koulu loppui.
5kk meni tosi nopeasti ja opin monta uutta asiaa ammatillisessa lisäkoulutuksessa, kannatti hakea!
Joulukin on ohitse, joten vihdoin voin esitellä myös niitä syksyn aikana tekemiäni asioita joita mietin antavani lahjaksi, enkä siksi tänne ole aikaisemmin lisännyt.

Paras uusi tekniikka johon tutustuin koulutuksen aikana, oli ehdottomasti metallilankapunonta. Sitä pystyy soveltamaan niin moneen asiaan. Tässä muutamia metallilangan innoittamia töitä syksyn varrelta.


Tuikkuteline koristeenaan erilaisia nappeja.


Tuikkuteline koristeenaan helmiä







Puutöissä käytin hyväksi vanhoja jämäpaloja joita oli jäänyt iso laatikollinen koulun varaston nurkkaan. 
Maalasin jämäpaloja akryyliväreillä ja koristelin mustalla tussilla, hopeatussilla ja pitsillä. Lopuksi lakkasin. Porasin rei'ät palasten molempiin päihin ja tein tällaisia ikkunaan tai seinälle roikkumaan laitettavia koristeita.


Taloroikkuja 




  


 
 Linturoikkuja


 
 Linturoikkuja toiselta puolelta




Kukkaroikkuja



 Kukkaroikkuja toiselta puolelta.




Saturoikkuja











Kevätroikkuja





       


Tämä koriste on parhaimmillaan ikkunassa, mutta se oli siinä hyvin hankala kuvattava. Niinpä kuvaustaustaksi päätyi jääkaappi. Piirsin ensin lintujen kuvat paperille, jota käytin mallina metallilankaa taivuttaessa. Koristeena kristallihelmiä.





Nuo ovat vasta kokeiluja, mutta aion työstää ja kehittää noita varmasti jatkossakin.


Toinen tekniikka mistä pidin kovasti, oli vanhojen ruokailuvälineiden kierrättäminen koruiksi. Näitä olenkin tänne muutaman jo laittanut, mutta tässä vielä ne mitkä annoin lahjaksi. Näille lusikoille en tehnyt muuta kuin leikkasin ja taivutin varren. Renkaat kiersin alumiinilangasta ja helmet otin kirpparilta löydetyistä toisista korusta.













3 kommenttia:

  1. Heh, kommentoinnin varmennuksen yhteydessä luin ensin, että pyyntö oli "todista, ettet ole hobitti"... Hihi!

    VastaaPoista
  2. :D hah! mitenköhän se todistettais.. "Tiedätkö mitä lembas on?" -"Eeeen..."

    VastaaPoista