lauantai 29. joulukuuta 2012

"Eteenpäin minua auttaa avoimena pysyminen, sillä uskon, että mitä tahansa voi tapahtua." (Anouk Aimee)

Tänään ostin Fimomassaa ja löysin jotain uutta itsestäni. Hieno materiaali!
Luulin että menisi hermot pieneen näpertämiseen. Värit olivat kuitenkin niin herkulliset että lopetin vasta neljän tunnin jälkeen.

 Käytin apuvälineinä veistä ja piparkakkumuotteja. Sitten mieleeni tuli, että ehkä pitsikin voisi toimia. Ensin painoin pitsillä kuvioita, mutta sitten päätin kokeilla mitä tapahtuu kun jättää pitsin kiinni massaan. Ei mennyt miksikään uunissa, mutta nuo pitsiset ajattelin varmuuden vuoksi vielä lakata niin pysyy varmasti kiinni.

Tein aika paljon korviksia ja riipuksia, sekä muutaman kolmiulotteisenkin.


Värin valitseminen oli hankalaa. Päädyin lopulta näihin.
Muut ovat mattapintaisia, paitsi kultaisessa on kiiltopinta.





Ensimmäiset uunissa.




Korvakoruja. 
Kuvan keskimmäiset ovat ensimmäiset tekemäni. 
En ollut varma turpoaako massa uunissa, joten siksi nuo pienet rautalangat.



Erilaisia riipuksia, nappeja, yms.



Perhosriipukset



Lintu. En vielä tiedä mihin tämä tulee. Kenties saa metallilangasta häkin myöhemmin.



Korvakoruja



Kokeilin myös kuinka hankala on tehdä niitä kuuluisia Fimoruokia, joita näkyy katukuvassa ja netissä paljon. Tuossa oma versioni jätskeistä, sekä vanhat hieman ruostuneet herätyskellot. Korvakoruja nämäkin.




Nuottiavainkorvakorut ja nuottiriipus. 
Riipukseen painoin pitsillä rosopintaa, ei vaan tule kuvassa niin hyvin esille.




Korvakorut ja riipus. Näistä tuli mielestäni oikein kivat!



Lisää pitsikorviksia. :)




Näiden kuviointiin ja muotoon olen tosi tyytyväinen. 
Pääsevätkin varmaan käyttöön heti kun saavat koukut.




Nonni, taas on hurahdettu uuteen asiaan! Apua. Eikä näihin koruihin mennyt edes puolia massakuutioiden määrästä, joten melko riittoisaa jos tuollaisia pieniä juttuja puuhastelee. :)

perjantai 28. joulukuuta 2012

"Käy lämmin henkäys talvisäässä." (Alpo Noponen)

Joululoma sen kun jatkuu. Tai eihän tämä mikään loma ole, mutta annan itselleni nyt pienen loma-ajan.

Lahjaksi vanhempieni kissoille tein huovutetut kissanlelut. Huovutin villaa ja kieritin huopuvia lankoja filmipurkin päälle. Filmipurkkeihin laitoin helmiä ja riisiä. Kai ne ihan mieluisia ovat, kuvan ottamishetkellä vaan tuntui enemmän kiinnostavan ulkona tapahtuvat asiat. 








Eilen oli aikaa ja improneuloin vihreät käsien lämmittimet. Hyvin helpot:
Luo 70 silmukkaa (vähemmän jos haluat lyhyemmät)
Neulo aina oikeaa noin 4cm
12 silmukan päähän reunasta peukaloaukko (päättele 4silmukkaa, ja luo seuraavalla kierroksella ne takaisin työhön).
Neulo niin pitkää aina oikeaa kunnes kappale yltää ranteesi ympäri.
Päättele ja ompele päättely- ja aloitusreuna yhteen.

Lankana minulla oli kaksinkertainen Garnstudio Drops Designin Alpaca.

Nuo ovat kivat, kun ovat hyvin pitkät mutta tarvittaessa voi kääriä lyhyemmäksi.

Onpas muuten terveen väriset kädet noissa kuvissa! Ihan hyvä kun saavat lämmikettä.







keskiviikko 26. joulukuuta 2012

"Sille mitä on ollut vaikein saavuttaa, annamme suurimman arvon." (Thomas Adams)

Koulun puutyöt eivät jostain syystä oikein napanneet, vaikka olin odottanut sitä paljon. Jotenkin väsähdin kun koulua oli enää niin vähän jäljellä. Raskaiden ja pelottavien koneiden sijaan tein pienempää näperrystä ja harjoittelin veistämistä.

Sain aikaiseksi mm. nämä kaksi hahmoa jotka maalasin ja koristelin, sekä porasin reijät niihin. Päätyivät samantyyliseksi koristeeksi kuin aikaisemmat jämäpalakoristeet. Noiden maalaus ja koristelu on tosi kivaa, ja tähän lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen. Harmittaa vähän muuten se puutyökurssi, kun olin niin saamaton, mutta sain sentään nämä tehtyä ja kenties näistä syntyykin jotain suurempaa. Eihän sitä tiedä.
Opin kuitenkin vannesahan ja hiomakoneen käytön, sekä sen että paras veistopuu on kuulemma lehmus.








Vihreä hahmo toiselta puolelta.
 






Punainen hahmo toiselta puolelta.
 

"Anna mennä ja feidaa rypyt sun otsassa." (Pariisin Kevät)

Sitten pehmeämpiin asioihin. Jatkan edellistä aihetta, syksyllä tekemiäni töitä ja kokeiluja, mutta päätin tehdä erillisen osion näistä lopuista ettei tule liian pitkää ja sekavaa päivittelyä.

Tuo metallilanka on kyllä siinäkin mielessä mitä mainioin materiaali, että sitä voi yhdistellä hyvin monen asian kanssa. Olen miettinyt kuinka sitä voisi yhdistää villaan, toiseen intohimooni. Tässä ensimmäinen teos jossa olen yhdistänyt (joskin pienissä määrin) villan ja metallin. Tajusin juuri, että tämä on myös ensimmäinen maisema-huovutustyöni. Yleensä huovutuksissani esiintyy huovutettuja ja kirjottuja hahmoja, nyt pystyin keskittymään isompiin asioihin. Yksityiskohtakuvissa värit ovat kummallisen haaleat, ylimmässä lähimpänä totuutta. Tämä sarja saa kenties jatkoakin. :)



"MEREN YLLÄ KEINUJA"
(taulu)

Huovutus, kirjonta, metallilanka
35cm x 42cm







Tässä vielä kuva viimeistelyvaiheesta.





Tässä taulussa onnistuin mielestäni värin kanssa. Nimeä tällä ei vielä ole. 

Huovutettu, kirjottu

25cm x 36cm 






Huovuttuja rannekkeita, jotka pysyvät kiinni napeilla. Oikein käyttökelpoiset.





 Sekä ei-niin-käyttökelpoiset lapaset. Toiset lapaset jotka olen ikinä huovuttanut. Ensimmäiset onnistuivat ihan hyvin pari vuotta sitten ja ovat kestäneet käytössäkin. Näistä tuli niin paksut ja jäykät, että sopivat paremmin patakintaiksi kuin ulkokäyttöön. Aina ei tule sitä mitä toivoisi.






Joskus tulee tehtyä myös sellaisia hyvän mielen juttuja ihan omaksi iloksi. Hyvä esimerkki sellaisista on tämä huovutettu ja kirjottu merihevos-henkinen pehmo. Ei mitään sen suurempaa käyttötarkoitusta vielä, mutta halusin testata Garnaluxilta ostamiani kirjontalankoja ja niin syntyi hän. Korkeus noin 30cm.





Toinen hyvän mielen juttu oli tämä joulupallo. Tein näitä kaksi, mutta toisesta en muistanut ottaa kuvaa. Nämä päätyivät joulutervehdyksiksi (ihana sana kirjoittaa oikein) kanssa-asuksin perheelle ja omalleni.
Näitä on tosi kiva tehdä! Mattopuukolla viillot styroxpalloon, ja sopivan kokoisten tilkkujen reunat tungetaan viiltoihin. Reunojen päälle kiinnitin hopeanauhan peittämään reunat.





Pomolle (kyllä, aivan, Bruce Springsteenille) tein joululahjaksi neulepuikkokotelon.
Kiinnitin kankaan Pringles-tölkkiin liimalla ja koristelin pitsein. Kovetin koko hoidon vesi-liimaseoksella. Tein näin myös tölkin kannelle, mutta se ei valitettavasti kuvassa nyt näy. Voi tuota toki käyttää muunakin kuin puikkotarkoitukseen.




Innostuin ennen joulua neulomaan perheenjäsenille sukat pitkästä aikaa! Ei se ollutkaan niin raastavaa kuin muistin. Käytin vanhoja lankojani pois, paitsi sinisiin ostin uudet.

Lankoina:

Kirjavat vasemmalla:
Musta ja harmaa lanka, Garnstudio Drops Design, Big Merino
Oranssi, Garnstudio Drops Design, Nepal
Vihreä, Garnstudio Drops Design, Nepal, ennen keltainen, mutta värjätty kirjavan vihreäksi.

Kirjavat keskellä:
Garnstudio Drops Design, Karisma (kaksinkertaisena), seassa myös vähän Alpaca baby merinoa.

Siniset keskellä:
Garnstudio Drops Design, Andes

Kirjavat oikealla:
Garnstudio Drops Design, Eskimo

Huomaa varmaan mihin lankatehtaaseen olen juurtunut.. :D




Tämä kirjava pipo syntyi Garnstudio Drops Designin kaksinkertaisesta Delight-langasta. 
Näitä voisi tehdä lisääkin eri yhdistelmillä. 



Ja nyt, tattaratattarataaa! Olen päässyt VIHDOIN yli suuren kynnyksen, jonka olen halunnut ylittää jo monta vuotta, mutta en ole jaksanut/viitsinyt/pystynyt ja mitä muista ennakkoluulo- ja tekosyysanoja onkaan.
KIRJONEULEET.

Olen aina ollut jotenkin siinä käsityksessä että sehän on hirveän hankalaa ja langat sotkeentuvat. Mutta viime viikolla juttelin erään luokkalaiseni kanssa asiasta ja hän neuvoi minulle kuinka lankoja tulee pitää, ilman että ne sotkeentuvat tai niitä on hankala hallita. Päätin, että yksi jouluprojektini on opetella kirjoneuleen neulominen. Aloitin ja innostuin! Sormet siinä tuli vähän kipeäksi, enkä tuossa ensimmäisessä pipossa osannut ottaa huomioon kuinka kirjoneuleesta tulee paljon paksumpaa kuin tavallisesta. Niinpä tuosta piposta tulikin sellainen, ettei se mahdu kovin moneen päähän. En tehnyt sen kummempia suunnitelmia, vaan kokeilin improna mitä eri kuvioita saan aikaan tuolla tekniikalla.




Toiseen pipoon tajusin tehdä jopa suunnitelman ruutupaperille. Tästä tuli ihan käytettävä. Vaikka resorikohta onkin vähän löysä. Pitää varmaan seuraavaan tehdä niin, että tekee resorin tiukaksi ja lisää sitten sen jälkeen vähän silmukoita. Mutta ihanaa kun pääsee jyvälle jostain joka on aikaisemmin ollut melkoista mandariinikiinaa. Kiitos Villapallo neuvonnasta! ( http://villapallo.blogspot.fi/ )




Nyt alkavatkin puhaltaa uudet tuulet, en vaan tiedä vielä minne. Koulua ei enää ole ja ovet ovat avoinna jos vaan haluan niistä mennä. Olen kovasti miettinyt, jos hakisin helmikuussa alkavalle yrittäjä-kurssille. Se voisi antaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Askel on vain otettava. Onneksi on vielä tammikuu aikaa pohtia, onko nyt sen vuoro vai kenties myöhemmin vai ehkä jotain aivan muuta. Jännittävää..

"Emme tiedä keitä olemme, ennen kuin tiedämme mihin pystymme." (Martha Grimes)

Koulu loppui.
5kk meni tosi nopeasti ja opin monta uutta asiaa ammatillisessa lisäkoulutuksessa, kannatti hakea!
Joulukin on ohitse, joten vihdoin voin esitellä myös niitä syksyn aikana tekemiäni asioita joita mietin antavani lahjaksi, enkä siksi tänne ole aikaisemmin lisännyt.

Paras uusi tekniikka johon tutustuin koulutuksen aikana, oli ehdottomasti metallilankapunonta. Sitä pystyy soveltamaan niin moneen asiaan. Tässä muutamia metallilangan innoittamia töitä syksyn varrelta.


Tuikkuteline koristeenaan erilaisia nappeja.


Tuikkuteline koristeenaan helmiä







Puutöissä käytin hyväksi vanhoja jämäpaloja joita oli jäänyt iso laatikollinen koulun varaston nurkkaan. 
Maalasin jämäpaloja akryyliväreillä ja koristelin mustalla tussilla, hopeatussilla ja pitsillä. Lopuksi lakkasin. Porasin rei'ät palasten molempiin päihin ja tein tällaisia ikkunaan tai seinälle roikkumaan laitettavia koristeita.


Taloroikkuja 




  


 
 Linturoikkuja


 
 Linturoikkuja toiselta puolelta




Kukkaroikkuja



 Kukkaroikkuja toiselta puolelta.




Saturoikkuja











Kevätroikkuja





       


Tämä koriste on parhaimmillaan ikkunassa, mutta se oli siinä hyvin hankala kuvattava. Niinpä kuvaustaustaksi päätyi jääkaappi. Piirsin ensin lintujen kuvat paperille, jota käytin mallina metallilankaa taivuttaessa. Koristeena kristallihelmiä.





Nuo ovat vasta kokeiluja, mutta aion työstää ja kehittää noita varmasti jatkossakin.


Toinen tekniikka mistä pidin kovasti, oli vanhojen ruokailuvälineiden kierrättäminen koruiksi. Näitä olenkin tänne muutaman jo laittanut, mutta tässä vielä ne mitkä annoin lahjaksi. Näille lusikoille en tehnyt muuta kuin leikkasin ja taivutin varren. Renkaat kiersin alumiinilangasta ja helmet otin kirpparilta löydetyistä toisista korusta.